Perinteet

Vuoden Pirkko

Vuonna 2005 perustettu Vuoden Pirkko tunnustus lähti liikkeelle Riina Aspilan ja Hanna Riikosen ideasta nostaa vuosittain esiin yksi vuoden aikana ansioitunut johtajatoiminnassa mukana ollut. Vuoden Pirkko tunnuksen jakavat aina kaksi edellistä vuoden Pirkkoa, joten päättäjä taho on aina vaihtuva.

Vuoden Pirkko on Hanna Riikosen taiteilema partionukke, jonka hameeseen ja nuotioviittaan on kirjailtu kunkin vuoden tunnuksen saajan nimi ja vuosi. Lisäksi tunnukseen on kuulunut lahjakortti retkeilytarvikekauppaan.

Vuoden Pirkot:

  • Saana Sandström 2005
  • Hanna Setälä 2006
  • Kirsi Hirsikangas 2007
  • Sonja Peräkasari 2008
  • Essi Nevalainen 2009
  • Sara Heikkilä 2010
  • Liisa Matikainen 2011
  • Helli Huvinen 2012
  • Tessa Länsipuro 2013
  • Katja Pennanen 2014
  • Saara Orhanen 2015
  • Arja Ojala 2016
  • Katri Kinnari 2017
  • Sonja Peräkasari 2018
  • Sara Tuominen 2019
  • Piia Rantanen 2020
  • Iida Sutela 2021
  • Lotta Kauppinen 2022
  • Katja Lehtiniemi-Tiura 2023

Partiokuksa

Ylioppilaille ja ammattiin valmistuneille Erä-Pirkkojen johtajisto on lahjoittanut oman partiokuksan. Kuksan kylkeen on polttoraudalla kirjailtu saaja nimi ja pohjaan Er-Pi ja vuosiluku.